keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Bloggaaminen alkakoon!

Olen jo pitkään miettinyt blogin perustamista. Lähinnä siksi, että voisin esitellä ompelemiani vaatteita. Ehkä muistona itselle, ehkä jotain toistakin saattaa kiinnostaa. En ole ammattiompelija. En todellakaan. Olen itseoppinut. Luulin aina, etten osaa ommella. Osasyynä ala-asteen käsityönopettaja, jota en todellakaan muistele lämmöllä. Kun menimme mieheni kanssa kihloihin vuonna 2005, miehen pappa antoi meille lahjaksi ompelukoneen. Apua! - ajattelin tuolloin. Papalla oli tapana tavatessamme kysyä, olinko ommellut koneella. Aluksi narrasin sujuvasti, että juu juu, mutta ei tainnut mennä läpi. Sitten kerran, piti lyhentää verhot. Ajattelin viedä ne ompelijalle, mutta sitten aloin miettiä, että kyllähän minä nyt suoraa ommelta osaan ommella. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Esikoista odottaessani hankin saumurin, sillä hurahdin kestovaippojen ompeluun ja saumurilla se oli huomattavasti helpompaa. Sitten tilasin Ottobren ja kokeilin, onnistuisiko housujen ompelu ja onnistuisihan se. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ompelukone on vaihtunut pariinkin kertaan ja nyt minulla on jopa oma ompeluhuone, jonka voin esitellä ehkä myöhemmin.

Mitä minä sitten ompelen? Lähinnä käyttövaatteita lapsille, joskus jotain itsellekin. Suurin osa ompelutuotoksistani on perusvaatteita kivoista kankaista, sen suuremmin kikkailematta. Joskus iskee applikointihimo ja silloin näprään ja nyherrän applikoinnin kimpussa. Tunteja :)

Nyt on syntynyt käyttövaatteita, omaan tarpeeseen ja kaverille lahjaksi.
Ensin omalle pojalle pojan valitsemasta dinokankaasta pitkähihainen, t-paita ja hihaton. Parasta tuhota koko kangaspala kerralla.


Dinokangas Kestovaippakaupasta. Pitkähihaisen kaava Ottobren Raide, koossa 98cm, helmaa pidennetty. T-paidan kaava Ottobren Sulo, koossa 104cm, helmaa pidennetty. Hihaton paita Ottobren ilmaisnettikaavalla, koossa 110cm. Just sopiva omalle pullerolle.

Ystävän perheeseen syntyi kolmas poika <3 Ompelin heille lahjaksi muutaman suloisen vauvanvaatteen. Ajattelin, että ei mitään hempeilyä, vaan reiluja värejä. Vaatteet ovat kaikki kokoa 68cm, jotta käyttöikä olisi tarpeeksi pitkä.


 Ottobren Mustikka-haalarit kokoa 68cm. Käännettävät resorit lahkeensuissa ja kanttausten sijaan laitoin resorit pääntielle ja hihansuihin. Musta joustofrotee hankittu ajat sitten, enkä muista mistä. Veikkaisin Metsolaa.

Ottobren Little Rabbit-kaavalla joustofroteiset housut Metsolan raitafroteesta. Näissäkin käännettävät resorit lahkeensuissa.

 Kaksi bodyä Ottobren Kisuliini-kaavalla. Autobodyn kankaat Kestovaippakaupasta, kettubodyn kangas ostettu Ottobreltä.

Ajattelin ommella kokonaisuuden, jolloin kaikki osat ovat yhdisteltävissä. Kas näin:






Oma prinsessa on hurahtanut pituutta ihan yhtäkkiä ? ja oli akuutti hupparitarve. Eurokankaan palalaarista bongattiin tämä hupparikangas, joka on jotain (en muista mitä) collegea. Iiiihanan pörröinen ja pehmeä ihoa vasten. Hupparin kaava Ottobre FunnyFox koossa 116cm, hihansuuresorit on pidennetty tuplapitkiksi, jotta voi aluksi kääntää. Resori ja vetskari ostettu Ottobreltä.


Tyttö tykkäsi kovasti taskuista.


Kuva takaapäin myös.

Onhan tuossa vielä kasvunvaraa, mutta niin saa ollakin.

1 kommentti: