sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lisää voimistelupukuja

(Etukäteisvaroitus: Megapostaus ja ihan liikaa kuvia)
Mie olen semmonen ihminen, että mulla usein lähtee vähän lapasesta. Ja huom! nyt puhun ainoastaan ompelusta ;)
 Edellisessä postauksessa esittelemieni kolmen voimistelupuvun ja shortsien lisäksi piti ommella lisää pukuja.
 Ai miksi? 
Siksi, kun teki mieli kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä, kankaita, koristeluja ja kaavoja. 
Niinpä ompelin seitsemän kahdeksan pukua lisää. 



Kaksi Jalien kaavalla ommeltua pukua, jotka eivät sen suurempia koristeita kaivanneet.
Molemmille kaveriksi myös jumppashortsit ja nyt on niidenkin kaava hiottu hyväksi. 
Minun lempparia on tuo farkkulycra, jonka tilasin Flextexistä ja Prinsessan toiveesta Kangastukun seepralycrasta seeprapuku. 

Mutta kuten hyvin on tiedossa, nälkä kasvaa syödessä ja Flextexitä tuli tilattua myös mystiikkalycraa, eli juuri sitä samaa, josta "kaupan" voimistelupuvut usein ovat.


Ensimmäisenä kokeilin kuparin ja valko-hopean yhdistelmää yksinkertaisella Swarovski-koristelulla ja tästä tuli puku mun mieleen. 
Ehkä siksi, että tämä väriyhdistelmä ei ole niin kovin yleinen ja varsinkin tuo kupari on kovin kaunista.



Näyttää toimivan myös in action.

Prinsessa sai kutsun voimistelukaverinsa synttäreille ja pyysi minua tekemään lahjaksi voimistelupuvun. 
Ensin estelin ja sanoin, että ei ole oikein kankaitakaan, mutta Prinsessa tuumasi, että voithan tilata.
Niin voinkin, ja taas uutta tilausta tekemään Flextexille :)

Ei tullut edes kiire, sillä kangaspaketti kotiutui torstaina klo 16 ja synttärit olivat vasta perjantaina, joten torstai-illan iltapuhteeksi ompelin voimistelukaverille kesäisen raikkaan puvun Prinsessan suunnittelemalla väriyhdistelmällä.




Tiesin, että tässä hommassa oli jokin koira haudattuna ja sehän oli se, että Prinsessa halusi itselleen samanvärisen puvun, joten näitä pukuja tuli tehtyä siis kaksi ihan samanlaista.
Tähän siis yhdistetty Hawain väristä mystiikkalycraa ja limeä hololycraa. 
Ja Swarovskin strasseja tietenkin.




Tähän yhdistelmään käytin purukumin väristä mystiikkalycraa terästettynä valkoisella shattered glass  -lycralla ja hawai-mystiikkalycralla. 



Tykkään tämän puvun hempeistä väreistä ja jätinkin puvun kokonaan ilman mitään koristeita. 
Tarpeeksi kaunis ilmankin. 



Tähän pukuun käytin farkkulycraa, jossa on ihanaa kimallusta kauttaaltaan. Yläosaan yhdistelin kirsikanväristä shattered glass -hololycraa, joka sopii tuohon tummansiniseen tosi hyvin. 
Vaikea saada värejä toistumaan kuvassa oikein, mutta eiköhän niistä jotain selvää saa.




Viimeistä pukua tehdessäni aloin ymmärtää, miksi koristeelliset pitkähihaiset puvut maksavat kaupassa helposti yli kaksisataa euroa. 



Peruspuvun ompelu itsessään ei ole mitenkään aikaa vievää ja nyt kun olen tehnyt näitä enemmän, niin vaikeatkin kohdat, kuten kuminauhat onnistuvat hyvin. 
Mutta tuo koristelu! Puuh!
Kun kiinnittelin kolvilla noita perhosen lentoratoja, eli noita strasseja yksitellen kellon näyttäessä lauantai-iltana 23.45 ajattelin, että on sitä minullakin harrastukset. 
(aika pian keksin kyllä monta turhempaakin harrastusta, joten se siitä)
Tätä perhospukua tein neljä tuntia.


Nyt on kimallusta, strasseja ja perhosia puvun täydeltä.




Tämmöisen värisuoran jälkeen sitä voisi ajatella, että nyt riittää. 
Mutta ei, haluaisin kokeilla vielä erilaisia yhdistelmiä ja koristeluja. Omalle tytölle kuitenkin kymmenen uutta pukua riittää, joten ilomielin otan pukutilauksia vastaan.

Kaikki kauniit kimaltavat kankaat ja Jalien kaava ovat tilattu siis Flextex-verkkokaupasta, jossa on tosi hyvä, nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu. Kangasnäytteitäkin saa, kun pyytää. 
Myös hyvä voimistelupuvun kaava on tämä Etsystä tilattu pdf-kaava, jolla pääsee hyvin alkuun ja sitä on helppo muunnellla.
Prinsessalle käytin molemmista kaavoista 7-vuotiaan kokoa, vaikka neiti on kahdeksan. 
Suosittelen siis käyttäjän mittaamista. 



5 kommenttia:

  1. No mutta WAU!
    Ootpas kyllä taitava ja ahkera!
    Kyllä noissa kelpaa prinsessan voimistella!
    Minulla olisi täällä kesäkuun paketti vielä loppusilausta vailla. Sopivan pakkauksenkin keksin lopulta, vaikka sitä vähän ensin epäilinkin ;)
    Vielä ehtii siis toiveita tai pyyntöjä viimeisen paketin suhteen esittää.
    Aurinkoisin terveisin,
    SNYsi12

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Apua, minua kyllä jännittää se paketti :)

      Poista
  2. Taisin käydä kommentoimassa myös edellisiä jumppapukuja, mutta totean edeleen, että VAU! Erityisen Huikea tuo pitkähihainen versio (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos edellisestäkin kommentoinnista. Näitä on kyllä kiva ommella. Ja nyt on neidillä valikoimaa :)

      Poista