tiistai 5. huhtikuuta 2016

Huhtikuun paketti

Kävin hakemassa tänään postista salaisen neuleystäväni lähettämän huhtikuun paketin. Paketti olisi ollut jo eilen noudettavissa, mutta oli niin hässäkkä ilta, että en millään ehtinyt.

Huhtikuun teema Salainen neuleystävä -kierroksella on: 
 Muuttolintujen lento ja laulu, sulavesien  solina puroissa, tulvat'
- Olisipa mukavaa saada jotain pientä lämmikettä saappaisiin. Kenties säärystimet tai villasukat?
Taikapallon muodossa - magic yarn ball

Olen jo ennenkin tainnut mainita, kuinka minulla on varmasti maailman paras SNY ja täytyy edelleen todeta, että niin varmasti on. Ja vähintäänkin hän on jonkin sortin ajatustenlukija :)

Paketti näytti kokonaisuudessaan tältä:


Paketissa oli Sny:ni tekemiä siivousliinoja, mun lempparikahvia juuri oikealla paahtoasteella (en käsitä, miten voi osua niin nappiin), kahvimitta, jossa näppärä nipistinsysteemi, Tazza-kaakota, jonka lapset jo huitaisivat iltapalalla alas (Prinsessa juuri tänä aamuna kysyi, että milloin voitaisiin ostaa taas sitä hyvää kaakaota), Onni-kissalle herkkutikkuja (jep, maisteltu hotkittu on jo yksi tikku ja ilmeisen hyvää näytti olevan), Niina Laitisen Nimisukat-ohje, salaperäinen pitkulainen syntymäpäivälahja, kortti, kirje ja tietenkin magic yarn ball!


Tässä lähikuva siivousliinoista (otettiin heti käyttöön).


Salaperäisen näköinen synttärilahja. Pakko myöntää, että tunnusteltu on, muttei vielä avattu :)
Prinsessa pyysi kysymään, että: "Miten se SNY voi olla noin tosi hyvä piirtämään?" :)



Ja kattokaas tätä taikapalloa! Aika jännittävä. Ensin ajattelin, että olisiko sitä niin vahvan itsekurin omaava, että aloittaisi tekemään langasta ja vasta sitä mukaa, kun lankaa kuluu, paljastuisi kerän sisältämät aarteet.
Joo, en ollut :)

HarakkaHammas tsemppasi vieressä, kun yritin nopeasti keriä lankaa auki.

Ja tällaisia aarteitahan sieltä paljastui:


Suloinen pieni rasia, nappeja kaksi pussia, silmukkamerkkejä, langanohjain, tuoksuherneitä ja ruohosipulia. Kaikki aarteet oli keritty neljään kerään TeeTee Pallasta, josta Sny:ni toivoi minun tekevän Nimisukkien ohjeilla säärystimet. Ethän suutu Sny, jos teenkin säärystimet jollain muulla ohjeilla? Kinttuni kaipaavat nimittäin joustinneuleesta tehtyjä säärystimiä. Nimisukkien ohjeella teen jotain ihan varmasti. Se on ollut jo to do -listallani, mutta aina ei vain ehdi kaikkea toteuttaa.

Tuo Teetee Pallas on minulle entuudestaan tuttu lanka, sillä olen siitä tehnyt kerran yhdet lapaset. Mutta siitä on jo kauan aikaa.

Kiitos SNY tästäkin paketista! Osuit taas ihan nappiin!

10 kommenttia:

  1. Huh, kyllähän taas jännitti, mitä pidät paketista :)
    Pakko mun on nyt tuosta kahvista tunnustaa, että pitkään pähkäilin, mitä kahvia laittaisin. Tummapaahto on "hienompaa", mutta toiset tykkää vaaleammasta enemmän. Tämä kahvi sattui tulemaan kaupan hyllyssä vastaan itselleni aivan outona ja uutena lajina, joten siihen päädyin. Eli puhdas sattuma, todellakin :)

    Prinsessalle terveisiä, että minun piirustustaitoni taustalla on ripaus mielikuvitusta, sopivasti lapsenmielisyyttä ja vuosien kovaa harjoittelua ;)
    Vaikka kyllä mielikuvitus ja lapsenmielisyys on hieman jo vuosien varrella tasaantuneet.
    Mites, onkos piirtäminen tai värittäminen teidän perheessänne mielekästä puuhaa?

    Toki saat tehdä sellaiset säärystimet, kuin itsellesi parhaiten toimii. Tämä Nimisukka-versio oli vain ehdotus.
    Onko sinulla jo valmiiksi mielessä joku tietty säärystinmalli?

    Minäkin taidan nyt kiehauttaa itselleni kahvit ja käpertyä mielipaikkaani neuleen kera.
    Samalla voinkin ruveta miettimään, mitä kivaa keksisin toukokuun pakettia ajatellen :)

    Terveisin, SNYsi 12

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi vastauksen viipyminen näin pitkään. Säärystimet ajattelin tehdä ihan omasta päästä, tai sitten kokeilen uusia lähettämiäsi ohjeita. Piirtäminen ja värittäminen on Prinsessan lempipuuhaa.

      Poista
  2. Todella kiva ja ajatuksella koottu paketti!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kaunis paketti! Tässä on sydän mukana, näkeehän sen jo rasiastakin...t. jonkun toisen SNY

    VastaaPoista
  4. Ihana lähetys niin keväinen ja upeat siivousliinat raskiiko noita käytää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin, mutta otettiin kuitenkin siivousliinat heti käyttöön. Meillä on ollut joskus bambuisia itsetekemiäni siivousliinoja, kunnes ne kuluivat puhki :) En vain ole saanut aikaiseksi tehdä niitä lisää.

      Poista