sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ompeluhaastetta kerrakseen

Fb:n ompeluryhmässä oli syksyllä yllärikangashaaste, joka vähän venähti ja paketin sai aukaista aatonaattona. 
Ensimmäinen ajatus kankaasta oli, että onpa sekava, ei yhtään minun tyylinen ja liian marimekkomainen. 
Pyörittelin kangasta kädessäni joka suuntaan ja heitin sen sitten pyykkikoriin odottamaan pesua.
Haasteen deadline kuitenkin lähestyi, enkä yhtään tiennyt mitä siitä tekisin. 
Ei sovi minulle, ajattelin. 
Haasteen säännöissä sanottiin, että yllärikankaan ompelusta täytyy tulla hyvä mieli, joten päätin sitten, että teen siitä jotain tarpeellista.

Prinsessa tarvitsi pitkän yöpaidan, joten semmoinen sitten. 


Valmiina vaatteena ja Prinsessan päällä tuo kangas näyttää ihan kivalta. 
Vaikkakin edelleen marimekkomaiselta.


Tuon kankaan ison tumman violetin osan sijoitin takakappaleelle. 
Se kun on väri, joka ei meille perheen naisille passaa ollenkaan. Vie viimeisetkin värit kasvoilta. 

Tästä yöpaidasta tuli oikestaan ihan kiva (vaikkei siinä ole yhtään mitään ompelullisesti haastavaa) ja hyvä mieli saavutettiin.
 

1 kommentti:

  1. Hienohan siitä tuli ja kangas on hauskalla tavalla erilainen. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista