tiistai 7. huhtikuuta 2015

Punaista ja valkoista


Ompelen harvoin settejä, sillä siinä käy usein niin, että ylä- ja alaosa ovat kerran yhtä aikaa käytössä 
ja sen jälkeen toinen osa on pesussa ja toinen kaapissa. 
Ja jos tekee liian erikoisia yhdistelmiä, niin setin osat sopivat vain keskenään yhteen.
Ratkaisin ongelman ompelemalla ylä- ja alaosia, joita voi vapaasti yhdistellä keskenään.



Punavalkoisia palloja ja tähtiä.




Kirsikoita ja sydämiä.



Valko-punaista raitaa ja puna-valkoista raitaa.



Yhdistettynä vaikka näihin:


 Tai näihin:



Tai jompaan kumpaan näistä:





Prinsessa yhdisteli näin:


Ja huomenna aikoi yhdistellä jotenkin toisin :)

Usein turhaan parjataan Peruspertsaa. 
Eli vaatteita, joissa ei ole mitään erikoisia ratkaisuja, vaan ne ovat täysin perusvaatteita. 
Olen syyllistynyt siihen itsekin. 
Vaikka ne ovat lasteni vaatekaappien käytetyimpiä vaatteita. 
Mutta näistä Peruspertsoista tuli mielestäni aika kivoja. 
Eikä yhtään jouluisia, vaikka sitä epäilinkin.

Kankaat ovat ostettu Pehemiältä ja Kestovaippakaupasta

(ja saumurin tikki on ihan hirveää ja itku meinaa päästä koko rakkineen kanssa. Oi olisinpa rikas, niin ostaisin heti uuden.)



6 kommenttia:

  1. Tosi kivoja yhdistelymahdollisuuksia! Mites olis vaikka viel legginsejä seuraks? :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa punavalkoista! Peruspertsat onkin parasta, enitenhän niitä tarvitaan :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat setit! Kaikki hienosti yhdisteltävissä ja se pari on aina kadoksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyttö on kyllä ahkerasti yhdistellyt näitä nyt joka päivä.

      Poista