sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sekalaista seurakuntaa


Nyt seuraa kuvapläjäys valmistuneista ompeluksista. Osa lahjaksi menevistä vaatteista on kyllä jo lähtenyt maailmalle niin, että en ole kuvaa ehtinyt näppäistä. Kiirettä pitää.




Perus t-paitoja koossa 116cm lähti jo aiemmin kesällä postissa lahjaksi herra P:lle. 
Nämä ovat todistetusti olleet jo käytössä ja sopiviksi havaittu.



Koko konkkaronkka sai farkut. Vihreäresoriset ovat HarakkaHampaan, keskimmäiset Herra P:n ja punaraidalliset Prinsessan. Farkut on ommeltu ohuesta joustofarkusta ja ne ovat mukavan kevyet päällä. Prinsessa ei tykkää käyttää farkkuja, mutta nämä ovat kuulemma mukavat. Kankaat ja resorit ovat KVK:sta. Käytin Ottobren Saimi-kaavaa, johon otin leveyden koosta 128cm ja pituuden 110 tai 116 koosta. 


Pikkuisen on taas kasvunvaraa (toim. huom.)
 HarakkaHampaan paita on Ottobren Little Lamb-kaavalla.

Joskus viime talvena kiersi facebookissa ketjuviesti, jossa luvattiin tehdä jotain omin kätösin viidelle ystävälle vuoden kuluessa. Muut yllärit tähän liittyen ovat jo aika päiviä sitten toimitettu niiden saajille, mutta yksi ylläri on viipynyt. Ja viipynyt. Ja viipynyt.
Mutta nyt sekin on lähtenyt maailmalle. Kiitos kärsivällisyydestä ystäväiseni!

Minulla on ystävä monen vuoden takaa. Ystävä, jota on välillä tosi kova ikävä. 
Ystävä, jonka muisteleminen saa hymyn huulille. 
Ystävä, joka tykkää Tikrusta. Nii-in, siitä Nalle Puhin kaverista :)


Joten nyt tämä ystävä saa pukea tyttärensä Tikrumekkoon.
 En voinut vastustaa tämän kankaan hankkimista.


 Alle voi pukea vaikka tämän paidan.


Mietin pitkään, mitä teen tästä kankaasta, sillä se ei ole kovin tyttömäistä.
Tiikereitä siinä nyt kuitenkin on :) Setin koko on 80/86cm.


maanantai 11. elokuuta 2014

Planes-takki

"En tykkää tästä takista enää!", sanoi HarakkaHammas, kun piti pukea päälle tämä takki
"Haluan Planes-takin!"
"Ei Äiti tiedä, onko Planes-takkeja missään myynnissä."
"Mutta Äiti, voithan_sää_ommella_sellaisen!"

Ja niin Äiti ompeli.


Takin kuosikangas on puuvillaa, tilattu kankaita.comista Saksasta. Pelkäsin kovasti tilauksen tekemistä, sillä olin lukenut monenlaisia kokemuksia ko. paikasta. Minun tilaukseni sujui kuitenkin hyvin. Maksoin Visalla ja tilaus tuli noin viikossa.
Tilasin kankaan siis jo maaliskuussa ja silloin tätä ei Eurokankaan valikoimissa ollut. 
Nyt kuitenkin joku viisaampi tiesi kertoa, että tätä kangasta saa Eurokankaasta.
Marinoin siis tätäkin "muutaman" kuukauden :)


Takin vuori on Kangastukun antistaattista vuorikangasta, hupun vuorina vaaleanharmaa tähtipuuvilla myös Kangastukusta. Hupun saumassa on heijastinterettä.


Takki on ohkainen kesätakki tai alkusyksyn takki.  
Kaavana on käytetty Ottobren Against the wind -kaavaa hieman soveltaen. HarakkaHampaan takki on kokoa 110cm.


Selkään piti ehdottomasti saada tuo hävittäjä :)



Tässä vaiheessa kuvaaminen alkoi jo herralle riittää. Takki on kuitenkin mieluinen. Ompelin tätä lauantaina ja viimeistelin iltamyöhällä, kun HarakkaHammas oli jo nukkumassa. Sunnuntaiaamuna heräsin klo 6.20 siihen, kun HarakkaHammas kömpi peittoni alle ja kuiskasi:
"Kiitos Äiti, kun ompelit mulle Planes-takin".

Samoilla vauhdeilla ompelin toisenkin:


Tämä takki on kokoa 116cm ja se lähtee eräälle nuorelle herralle Otavaan. 
 Takissa on fleecevuori käyttäjän äidin toiveesta. Hihoihin ompelin kuitenkin lisäksi vuorikangasta, jotta sujahtaisi näppärämmin päälle.


Huppu on vuoritettu pilkkupuuvillalla ja hupun saumassa on musta heijastintere. Aika tyylikäs. Tämänkin takin selkämykseen pääsi hävittäjiä.


Siinäpä ne, sulassa sovussa. 



HarakkaHammas sai vielä kaveriksi farkut (Otavan nuori herrakin saa). Oikeat Tommy Hilfigerit ;)
Farkut on ommeltu HarakkaHampaan isän vanhoista Hilfigereistä, jotka olivat jotenkin epäsopivat. 
Nyt ne ovat paremmat :)


Tämmöistä tällä kertaa. Seuraavaksi farkkuja ja jotain pieniä ylläreitä.

torstai 7. elokuuta 2014

Päivänkakkaroita



Äiti: "Äiti leikkaa tästä nämä päivänkakkarakankaat..."
HarakkaHammas: "Äitii! Sie sanoit vessasanan!"
Äiti: "Enkä sanonut, sanoin päivänkakkara."
HarakkaHammas: "Äitii, taas sie sanoit vessasanan."
Äiti: "Sanoin päi-vän-kak-ka-ra, se on kukka, tämä kukka tässä kankaassa."
HarakkaHammas: "Ei tuo ole mikään vessasanakukka, se on rakastaa-ei rakasta-kukka."

Näin taas meillä :)


Mutta vaatteista tuli jopa omasta mielestäni kivoja.
Kankaat ehtivät taas marinoitua hetken kaapissa, mutta olen huomannut, että vaatteista tulee parempia, kun vähän ensin marinoi. Ihan kuten ruoanlaitossa.


Prinsessalle syksyvaatteita eskariin. Mekko punaisesta joustofroteesta.
Ylipitkät hihat ja kuminauha helmassa.


Kaulusta koristamaan iso punainen nappi.




Ruskea joustofrotee päätyi huppariksi.




Kaaritaskut ja rengasvetskari.


Tästä hupparista olen tosi innoissani, sillä sen ompelu sujui just eikä melkein. Jaksoin väkertää kaikkia yksityiskohtia ja jopa lisätä huolittelukaitaleen niskasaumaa peittämään.




Vihreä kangas puolestaan on trikoota. Oli joku sisäinen pakko saada yhdistää tähän vaaleanpunaista.


Kaula-aukkoon valenapitushalkio joustamattomasta puuvillasta ja päivänkakkaranappeja, joita olen tilannut Ebaysta.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, syksyä kohti...

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ompeluhaaste: vaatemallisto

Facebookin ompeluryhmässä käytiin taas yllätyspussihaaste ja kaverini Kaisuliina pyysi minut mukaan. 
Tilattiin siis yllätyspussi, jonka sisällöstä piti yhdessä suunnitella vaatemallisto ja ommella lauantai-illan ratoksi.

Meidän ylläripussista paljastui palat seeprakuosista Savannijerseytä ja mustavalkoista Atomi puuvillaneulosta. 
No niin, niistä piti sitten jotain keksiä.

Oli lähellä, että olisimme joutuneet pitkää tikkua vetämään siitä, kumpi ottaa kumman kankaan, sillä kumpikaan ei etukäteen kankaista tykännyt, eikä olisi niitä oma-aloitteisesti tilannut. Lisähaastetta tuli siitä, että molemmat omat lapset sanoivat: "Älä ainakaan minulle noista ompele!"


Näistä lähdettiin liikkeelle. Yläkuvassa on Kaisuliinan kankaat ja alemmassa kuvassa minun kankaat.


Ja nämä saimme aikaiseksi kahdessa tunnissa. Vaatemalliston nimi oli Napapiirin sankarit.



Olin ihan varma, että nämä eivät HarakkaHampaalle kelpaa. 
Ottobren (1/2014) kaavoilla Relaxed Fit -housut ja Railway stripes -paita koossa 110cm. 

Oikaisin ompelussa niin paljon kuin pystyin, sillä kahdessa tunnissa ei ihmeitä saa tehtyä.



Vaan kuinka ollakaan: 
"Ihan hienot!", tuumasi HarakkaHammas vaatteet nähdessään.


"Näytätkö housuja sivulta, niin näkyy taskutkin?"


"Ai näinkö?" :)

"No, mitenkäs itse esittelisit uusia vaatteita?"


"No tietenkin näin!"



"Ja näin! Rokkaa, rokkaa, rokkaa!"

Hyvä, että jollain irtoaa sunnuntaiaamuna klo 8. :)

Kaisuliinan blogiin pääset täältä
Savannia ja Atomia voit ostaa täältä.



keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Vihreitä mekkoja

"Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä..."

Inhoan oikeasti sitä kappaletta, mutta väkisinkin se hiipi päähäni soimaan, kun ompelin Prinsessalle viimeisiä leikkaamiani kesämekkoja. 
Mittari näytti sillä hetkellä +16 astetta.

Mutta eikös jotain superhelteitä vielä luvattu?



Verson puodista ostamani Sokerihiirijersey pääsi singoallamekoksi Mekkotehtaan Orelma -mekon kaavalla.
 Aiemmin olen tehnyt tämän ja tämän mekon samaisella Orelma-kaavalla.



Tein tämänkin mekon kaventamatta. Pidensin vaan vähän helmaa.


Tähän mekkoon halusin ehdottomasti taskut punaisella resorilla piristettynä.



Toinen Orelma tuli ommeltua sarjatyönä, sillä saumurissa oli sopivasti vihreät langat.  
(ai miten niin laiska vaihtamaan lankoja?)


Maatuskakankaasta olen ommellut ennenkin. Yhden tilaustyö-tunikan ja paaljon pipoja. Tilasin tätä kangasta kuitenkin pätkän lisää, sillä jotenkin aloin lämmetä tälle kankaalle tässä värissä. 
Sattui kerran sopivasti olemaan alessa Pehemiän verkkokaupassa.


Tähänkin mekkoon tuli sivulle taskut pinkillä piristettynä.

Ja voihan näitä käyttää syksylläkin. Lisää vain pitkähihaisen paidan ja leggarit alle. Eikö?


PS. Blogin 1-vuotissynttärit olivat ja menivät. Me olimme kesälomareissussa. 
Mutta juhlitaanko vähän myöhässä? Vaikka arvonnalla?

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Sulle laulan, neiti kesäheinä

On se niin kesäihminen tuo meidän Prinsessa.
 (vaikka kuulemma kevät, syksy ja talvikin ovat mieluisia)

Nauttii siitä, kun ei tarvitse pukea paljoa vaatteita ja kulkee avojaloin pitkin pihoja. Illalla pestään jalkapohjia saippualla ja poimitaan roskia hiuksista, sillä kesällähän voi heittää kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja nurmikolla tai seistä vaikka päällään, jos siltä tuntuu :)



Tämä kangas pyöri mielessäni talvella ja juuri kun aioin sitä tilata mekkoon, se oli loppunut. 
Lähetin epätoivoista sähköpostia Käpyselle ja onnekseni sitä löytyi jostakin varaston kätköistä minulle sopiva palanen.


Mekko on Mekkotehdas-kirjasta Orelma.
 Suunniteltu joustamattomalle kankaalle, mutta toimii myös joustavastakin ommeltuna.  
Olen aiemmin tehnyt yhden mekon tällä samalla kaavalla ja se löytyy täältä.


Trikoista versiota voisi vähän tietenkin kaventaa, jos haluaisi istuvamman, mutta mielestäni tämä mansikkamekko on just hyvä näin.

Vaatteiden ompeleminen Prinsessalle on päivä päivältä helpompaa. 
Tekee vain juuri niin kuin neiti itse haluaa ja niistä kankaista, jotka arvon Prinsessa itse valitsee :)


Näistäkin topeista sain tarkat ohjeet kanttien väristä lähtien.
 Kaavana on Veruschka jostain (en nyt muista mistä) Ottobresta. 



Topit saivat kavereikseen pari alaosaa yhdessä tai erikseen käytettäväksi. 
Hame on vain suorakaide, joka rypytetty resoriin sopivaksi framilonin avulla.



Leggarit ovat tehty Ottobren Hopsis leggareiden kaavalla. Pätkäisin kaavan vain sopivasta kohdasta.

Eiköhän näillä taas pari päivää pärjätä. Vaikka päällään seisten.