perjantai 12. elokuuta 2016

Luisteluvaatteita

"Ompelisitko meille luisteluvaatteita?"
"Tottakai!"
Ööö...mitä ne muuten on?

Parin kuvan, armottoman googlettamisen ja tuhansien jatkokysymysten perusteella syntyivät nämä vaatteet pienelle jääprinsessalle.


Housujen tuli olla ns. spiraalihousut, joissa lahkeessa kiertää päälle ommeltu bling bling -tehoste hololycrasta. 


Lahkeiden tuli olla pitkät ja aavistuksen levenevät, jotta ne voi venyttää luistimen kannan alle ja pysyvät siellä napakasti koko treenien ajan. 


Takin tuli olla tyköistuva ja hihojen ylipitkät ja peukkureijillä varustetut. 


Takin selkään silitin silityskalvosta leikatun kuvan. 


Kaavoja ei oikein ollut, joten housujen kaavat piirsin näin :) 
Takin kaava on peruspaidan kaava, jonka halkaisin edestä ja lisäsin helman, kauluksen ja hihat summanmutikalla. Aavistuksen lisäsin leveyttä tavalliseen paitaan verrattuna. 

Vaatteiden materiaali on Flextexiltä ostettua lämpölycraa ja koko jotain 122-128cm. Ovat kuvissa puettu oman Prinsessan päälle, sillä oikea käyttäjä on lähes saman kokoinen. 

Mukavia luistelutreenejä F!

1 kommentti:

  1. Oletko ommellut noi spiraalit tuohon päälle? Ja millä ompelaella?

    VastaaPoista