tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset ompelukset

Yleensä ompeluhuoneessani valmistuu jotain sellaista, mitä on mukava ommella. Jotain kivaa ja kivoista kankaista.
 Harvemmin tulee tehtyä vaatetta tarpeeseen.
Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin nämä kymmenen viikkoa sitten leikkaamani kankaat.
Kyllä, kymmenen viikkoa siirtelin tätä kangaskasaa ompeluhuoneeni pöydällä :)


Hannan kankaasta tilasin yöpukuja varten nämä kankaat. 
Prinsessalle punaista ja pinkkiä, Harakkahampaalle turkoosia ja petrolia.


Yhden kankaan kohdalla oli tilausvahvistuksessa maininta kakkoslaadusta ja sitä olikin tuplasti tilattuun nähden, mutta kyllä nämä muutkin olivat melko kakkoslaatua. Onneksi se ei yöpuvuissa haittaa, joten en jaksanut edes reklamoida. Ainoastaan tuo raidallinen on priimaa, muissa painojälki harittaa ja on ihmeellisiä valkoisia pisteitä.







Tarkoituksena oli tehdä kummallekin lapselle pari settiä, joita voi sitten keskenään käyttää mix&match -tyylillä.




Kaavat kaikkiin ovat Ottobre 6/2009-lehdestä.


Prinsessan toinen setti on piiiitkä yöpaita ja pyjamahousut.




Nyt on siis löytynyt ratkaisu akuuttiin yöpukupulaan ja Äiti saa taas ommella ihan sitä mitä huvittaa :)


Kaverille surautin tällaisen pikatunikan hänen omista kankaistaan. Ihanan herkkuvärinen :)




Itselleni testasin lapaskaavan piirtämistä. Seuraaviin pitää lapasosaa lyhentää, jos haluaa tuon resorin laittaa.
Näitä tulossa varmasti vielä lisää. Lapaset ovat joustofroteeta ja sisällä fleeceä.



Ensi vuonna tulossa muun muassa tällaisia juttuja.
Uudenvuodenlupauksena ompeluun liittyen lupaan olla kerryttämättä leikattujen pinoa ja saada odottavat ompelukset valmiiksi nopeammin kuin kymmenessä viikossa :)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Pukinkonttiin

Aiemmin luulin, etten ehtisi mitään itsetehtyä laittaa pukinkonttiin, mutta ehdinpä sittenkin edes jotain. 
Nämä voi nyt huoletta julkaista, sillä asianosaiset ovat jo saaneet pakettinsa.

Veljen vaimo sai Noshin luomupuuvillajerseystä tunikamallisen puseron.

 Tämähän on ihan perusperus pertsaa, mutta juju onkin tuossa kuosissa. 
Asianosainen taitaa ajella skootterilla.

(Tosi vaikeaa saada pimeässä otettua kuvia. Tässäkin tunikan kuvassa on värit ihan vääristyneet. Kankaan väri on luonnossa oliviinvihreä, kuten noissa pipoissa.)



 Samaan pakettiin sujahti myös pipo, jossa mummojen uimalakkirypytys, kuten muissakin aiemmissa tekeleissäni.
Niskaan laitoin HarakkaHammas-merkin ja vihreän sydännapin.



Tässä kuva piposta sivulta. Tuo pipon takarypytys auttaa siinä, että pipo istuu päähän paremmin. Ei tarvitse niin asetella. 
Pipon vuori on joustofroteeta.






Veli sai ihan perus ruttupipon, jossa päällä mustaa joustocollegea ja vuori joustofroteeta. HarakkaHammas-merkki on niskassa ja veljelle tiedoksi, että tämä kuuluu pukea niin, että laitat ihan tavallisesti ensin päähän ja sitten läsäytät itseäsi avokämmenellä päälaelle :)


Oma rakas kummityttöni sai myös pehmeän paketin. Hänen äidiltään tuli toivetta, että mitäpä jos ompelisin jotain lahjaksi. Kauheat paineethan siitä tuli, enkä yhtään tiedä menikö syteen vai saveen. Nuo nuoret neidit kun ruukaa olla joskus aavistuksen kranttuja :)


Kummitytön pakettiin sujahti siis aluksi kaksi pipoa. Harmaa sydänpipo on vuoritettu fleecellä ja siinä on uimalakkirypytys takana. Muffinssipipo on vuoritettu joustocollegella ja se sai koristeeksi tupsun.



Pakettiin sujahti myös kaksi peruspaitaa Ottobren 4/2013 Ruler-kaavalla. Paidat ovat kokoa 140cm.


Pinkit joustocollegehousut ovat tutulla Saimi-kaavalla ja myös kokoa 140cm. 



Tässä siis kummitytön paketti kokonaisuudessaan. Toivottavasti kelpaa, kummitätiä vähän jänskättää.

Enemmänkin olisin halunnut joululahjoja ihmisille ommella, mutta tänä syksynä en kiireeltäni ehtinyt.
 Ensi vuonna uusi yritys.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Nukkua en edes malta.
Joulu tuntuu ihanalta!
kuuntelen joulun kuisketta,
katselen joulun huisketta,
kahmaisen joulun tuoksuja,
kirmailen joulun juoksuja.
Heitän joulukuperkeikan,
veljestä teen tonttuveikan,
vedän päälle joulutakin,
kulkusia, rimpsujakin,
päähän pistän tonttulakin,
istun joukkoon tonttusakin!

– Tittamari Marttinen -



Fabriinaan  oli tullut näin ihanaa trikoota. Tottakai sitä oli pakko tilata kotiutui meille palanen :)
 Molemmat tontut saivat peruspaidat joulun odotusta varten.


Molempien paitojen kaavana on Ottobren Raide. 



Ja ei, ei nämäkään kuvaukset menneet nappiin. Tästä kuvastahan olisi saanut kivan joulukortin :)

Kaikesta huolimatta, nyt on aika levähtää, nyt on aika lomailla, viettää joulua rauhassa ja antaa ompelukoneillekin levähdystauko. 
Joulun jälkeen jatkuu ompelu uudella innolla.


Hyvää Joulua!

Toivottavat Prinsessa, HarakkaHammas ja se niiden ompeleva Äiti!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Paratiisin puutarha

Ompelussa on ollut katkos. 
Syynä siihen on se, että työn, opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen on hankalaa. 
Ihan liian hankalaa välillä. Aika ei millään riitä kaikkeen. 
Joten ihan suosiolla olen vähentänyt ompelua. Vaikeaa se on ollut. 
Ompeluhuone, eli tuttavallisemmin Ompsu kun pursuilee toinen toistaan ihanampia kankaita.

Tätä Verson puodin Paratiisin puutarha -joustofroteeta tilasin pätkän hiljattain, 
sillä pakkohan meidän perheen naisilla on sentään joulumekot olla :)




Itselle samalla luottokaavalla kuin ennenkin, eli Ottobreen Every day scoop neck pidennettynä. 
Resorit kaula-aukkoon, hihoihin ja helmaan. 
Voiko helpompaa ompelusta ollakaan?




Prinsessan mekko on myöskin luottokaavalla; Ottobren Tilda-trikoomekko, koossa 116cm.
 Ja koskahan minä muistan, ettei näitä kuvaussessioita kannata pitää iltavillin aikaan?



:)

Syksyllä vielä haaveilin, että täytän pukinkontin itse tehdyillä lahjoilla. 
Toisin kävi. 
Sori vaan sukulaiset ja ystävät, en vain ole yksinkertaisesti ehtinyt tekemään käsitöitä.
 Ainoastaan oma rakas kummityttö saa pehmeitä paketteja. 
Ehkä te muutkin ensi vuonna.








tiistai 26. marraskuuta 2013

Pipovaihtoa osa 2. ja uudet merkit

Aikaisemmin jo kerroin osallistuneeni pipovaihtoon.
Tänään se sitten koitti; se mahtava päivä, kun postilaatikkoon kolahti HarakkaHampaan nimellä ihka oma paketti.

Paketista kuului rapinaa ja rahinaa, siellä oli jotain kovaa ja jotain pehmeää.

"Onkohan se tontulta?", mietti HarakkaHammas. 

Kun sanoin, että se on joltain tädiltä, jonka nimeä en vielä tiedä, tuumasi HarakkaHammas, että:
"On kyllä tosi ihana täti!" :)


Paketista paljastui aivan iiiiihana pipo ja juuri HarakkaHampaan väreissä. 

Toiveena oli jotain poikamaista, mustaa tai vihreää ja lämmintä. 
Pipon päällinen on Murun neulosta ja vuorina velour. 
Koira edessä on heijastin ja tupsut kruunaavat koko komeuden.



Pipo oli juuri oikean kokoinen. Poika ihastui, Äidistä nyt puhumattakaan :) 




 Kaikkien koirien nimi on kuulemma Murre. Paitsi yksi niistä on sittenkin Rekku :)



Ja voi miten ihana täti se joku olikaan! 
Paketista kuuluva rahina johtui näistä: karkkia!

Kiitos siis sinulle "ihana täti" siellä jossain Helsingin suunnalla. 

Pelastit pienen miehen päivän <3


Useampi viikko sitten tein pitkällisen harkinnan jälkeen tilauksen SoMine-verkkokauppaan. 
Tilasin uusia HarakkaHammas-merkkejä. 
Niin kauan toimituksessa meni (5-6 viikkoa), että ehdin jo unohtaa nämä :) Tänään ne sitten tulivat.

Nyt sormet syyhyää taas ompelemaan. Heippa!


lauantai 23. marraskuuta 2013

SaVaWay -Mussukat

Eilisiltana oli taas Facebookin ompeluryhmän Savaway-haasteen aika. 
Pitkästä aikaa ehdin mukaan. 
Tällä kertaa ommeltiin ylläripaketista, joka tilattiin Mussukat-verkkokaupasta
Minun pakettini sisälsi palan punaista pitsisydän-trikoota.

Pitkän ja rankan työviikon päätteeksi on tekemistä jo siinä, että pysyy perjantai-iltana hereillä klo 21:een saakka :) 
En siis tällä kertaa tavoitellut kuuta taivaalta, vaan päätin tehdä jotain helppoa, jotain itselleni, jotain mille olisi käyttöä.




Tällaisella kasalla lähdin liikkeelle. Pitsi vaihtui loppupeleissä valkoiseen sydännappiin.




Tämmöiset pikaompelukset sain aikaiseksi. 
Ruttupipo fleecevuorilla ja tuubihuivi, jossa toinen puoli fleeceä. 


Pipo näyttää takaa tältä. Rypytys päälikankaaseen tehty Framilonilla. 
Vaikutteita haettu uimahallin mummojen uimalakeista :) Sydännappi niskassa.


Vähän vielä sovituskuvaa. Väsynyttä sellaista, huonossa valaistuksessa.



 Ja loppuun vielä "pakollinen pidätyskuva" :)


 

torstai 21. marraskuuta 2013

Pipovaihtoa ja lahjaompelua

Osallistuin Nappinjan järjestämään pipovaihtoon. 
Tarkoituksena oli siis tehdä arvotulle parille pipo hänen toiveitaan kuunnellen. 
Minä sain parikseni tietenkin itse JaNiKan, joka on koko pipovaihdon äiti. 
Kamalat paineet iski, sillä JaNiKa tekee itse vaikka minkälaisia hienoja pipoja, joita voi ostaa täältä.

Suunnitelma A ja suunnitelma B täytyivät hylätä, sillä huomasin JaNiKan blogista hänen tehneen juuri samanlaiset pipot joskus. 
Täytyi ottaa siis käyttöön suunnitelma C ja tälläinen siitä sitten tuli:


Pipo on harmaanruskeaa jerseytä, jota ostin Ottobren myymälästä. Pipon vuori on harmaata fleeceä. 
Kukka on virkattu Nallelangasta ja sen ohje on Prinsessajuttu-blogista.




Pipo on tarkoitettu pidettäväksi niin, että kukka on sivulla.



Taakse tein rypytyksen Framilonilla, jotta pipo istuisi kivasti päähän, eikä sitä tarvitsisi kovin asetella. 
Kieltämättä näyttää näin ilman päätä mummojen uimalakilta, mutta päässä ihan kivalta.



Pakettiin lähti toki muutakin, sillä JaNiKalla kuulemma kolottaa teehammasta ja suklaakin taitaa olla mieliherkkua :)

Itse en vaihtaripipoa ole vielä saanut. Jospa se pian tulisi. 
Toiveena oli siis saada pipo itse HarakkaHampaalle.



Etelä-Savossa vietetään viikonloppuna pienen pojan viisivuotissynttäreitä. 
Meiltä lähti paketti sinne suuntaan ja saapuu toivottavasti perillekin postin lakkoilusta huolimatta. 
Jos paketti ei ole vielä kotiutunut, niin nyt siellä Aholassa silmät kiinni ;)

Pakettiin ompelin kaksi ihan tavallista trikoopaitaa. 
Molemmat ovat ihan tarkoituksella varustettu kasvunvaralla (lapset kun sattuvat kasvamaan) 
ja ovat kokoa 116cm, vaikka oikeampi koko olisi varmasti 110cm.




Noshin Preppy puppy-kangasta piti hankkia vielä näiden lisäksi vihreänä Ottobren myymälästä.

 Paita on Ottobren Raide-paidan kaavalla ommeltu.



Noshin Scooters-trikoo sahraminkeltaisena lähti Ottobreltä myös mukaan ja samalla Raide-kaavalla tein tämän paidan. 



Pakettiin lähti toki muutakin, sillä harvoin viisivuotiaat pojat tykkäävät saadessaan vaatteita lahjaksi. 

Mutta jospa siellä perheessä isommat ihmiset arvostaisivat <3




tiistai 12. marraskuuta 2013

Äiti ja Tytär

Ne ovat niin erilaisia; toinen haluaisi nukkua aamulla pitkään, toinen herää lomallakin kuudelta. Toinen tykkää ketsupista, toinen homejuustosta. Toinen asuisi ulkona, kun taas toinen viihtyy sisällä. Toisella pitäisi aina olla tekemistä, toinen haluaisi joskus olla tekemättä mitään.

Ne ovat toisaalta niin samanlaisia; tykkäävät samoista asioista, kuten kissoista, kynsilakoista ja porkkanakakusta. Ne tykkäävät yhdessä askarrella ja jutella sipisupi-asioita. Ne kiihtyvät nollasta sataan yhtä lujaa ja salamat senkuin lentelevät. Ne leppyvät yhtä nopeasti kuin suuttuivatkin. Niillä on samanlaiset silmät ja nenät yhtä pystyssä. Ne tietävät, mikä toista ärsyttää, mutta ärsyttävät joskus silti tahallaan. 

Ne ovat toisilleen maailman rakkaimpia.

Ne ovat Äiti ja Tytär <3

 Kankaana en tästä tykännyt, liian retroa, liian mummoa ja värit eivät ole yhtään mieluisia. 
Kun näin valmiita vaatteita tästä kankaasta, ihastuin ja pakkohan sitä oli saada. 
Kangas on tilattu Pehemiältä.


Prinsessan mekko on Ottobre-lehdestä 6/2007 Tilda-trikoomekko. 
Lisäsin siihen vähän erilaiset taskut.




 Oma tunikamekko on Ottobren Everyday scoop neck pidennettynä ja helmasta levennettynä, sekä pussitettuna.




Vähän totuttelemista tähän väriin ja isoon printtiin. 
Tämä on jotain aivan muuta kuin mitä minun vaatekaapistani löytyy.
 Mutta jospa tätä oppisi käyttämään. Vaikka samistellen Prinsessan kanssa. 


Kiitos rakkaalle miehelleni kuvaajana toimimisesta <3