keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hattarakekkerit


Viljamin puodin paketti saapui eilen ja pakkohan se oli kiireesti hakea, jotta pääsee ompelemaan uusista kankaista. Paketissa oli Hattarakekkerit -trikoota molemmissa väreissä. Äkkiä kankaat pikaiseen esipesuun ja kuivausrumpuun ja sitten niks naks saksilla ja vähän huristelua saumurilla ja ompelukoneella.


Eilen illalla jo syntyi molemmille paidat. Koskaan en ole mistään saanut noin reilulla kädellä leikattua kangasta. 60cm oli metri :) Hyvä mieli jäi Viljamin puodista ja ihan varmasti tilaan toistekin. Ja miten tuo kangas voikaan olla noin pehmeää?



Harakkahampaan paidan kaava on tuttu Raide Ottobresta. Lisäsin siihen tuommoisen napitushalkion, joka aukeaa nepparilla. Päälle ompelin ihanan napin, joka tuli Viljamin tilauksen mukana.



Prinsessan paita on leikattu Hoops-kaavalla, mutta hihat on pidennetty täyspitkiksi. Kaulukseen on ommeltu pingviininappi koristeeksi.



Näille kekkereille ei tarvinnut lapsia kahdesti kutsua :) Ylimääräinen herkkupäivä keskellä viikkoa on joskus ihan hyväksi. Oli siellä Viljamin tilauksessa muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt syömään loput hattarat!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hiiri kissalla räätälinä

Eilen, sunnuntai-illan pikasurautuksena ennen loman loppumista piti valmistua itselle koekappale syyshupparista. Kyllähän se sitten loppujen lopuksi valmistuikin, mutta ei se mikään pikasurautus ollut. Halusin hupparin, jonka kaulus nousee korkealle ja siihen saisi vetoketjun kaulukseen. Ottobre-lehdessä 5/2010 oli Ginger softshell-huppari, joka oli lähimpänä omaa visiotani.

Ei mennyt ihan putkeen. Ei. Ongelma oli hihat. Kaavassa hiha koostui kahdesta osasta; etuhihasta ja takahihasta. Ajattelin, että sen kun vaan leikkaa ne yhtenä kappaleena, niin saa yhden hihan. Ei se ihan niin mennytkään, kun hihan yläosa oli kaareva. Kai siihen oikeasti olisi joku keino. Joku jota minä en tiedä. No, ompelin hihat takakappaleeseen kolme kertaa ja väistämättä tuli mieleen lasten satu hiirestä, jolla ei ompelut menneet ihan putkeen. Lopulta sain tekeleeni näyttämään hupparilta. Ja aion todellakin mennä se päällä julkisille paikoille (ainakin lähiSiwaan).


Syy siihen, miksi en halunnut hihan koostuvan kahdesta kappaleesta on nuo raidat. Olen maailman onnettomin kohdistamaan raitoja. Joskus onnistuu, tuurilla. Ihana tummansininen raitatrikoo, hupun apilatrikoo ja resorit ovat Kestovaippakaupasta. Kauluksen vetskarit ovat Royal-tuotteelta. Hihoissa on tarpeeksi mittaa tälläiselle metriheikillekin ja samoin hupparin helman resori mahdollistaa sen, että voi vaikka pyöräillä ilman, että selkä näkyy. Helmaresorin avulla hupparin saa kivasti pussittamaan vatsan kohdalta, joten jenkkakahvat ja kesän grillaukset saa sinne piiloon. Noita resoreita ei alkuperäisessä kaavassa ollut. Jätin myös taskut tekemättä, koska en jaksanut värkätä. Tästä tuli mun suosikki. On ihan mun lemppariväri.

Näitä lisää. Joustofroteesta, joustocollegesta, velourista, pitsivetoketjuilla, napeilla, neppareilla...


Tilasin muuten ompelusteni nimikointiin omia ompelumerkkejä. Nämä tulivat Ruotsista, minanamnbandista. Toimitusaika oli juuri sen mitä lupasivatkin, kaksi viikkoa. Tykkäsin eritoten siitä, että näitä sai 50 kappaleen seteissä. Joissakin verkkokaupoissa myydään vain isoja eriä, esim 200 kappaletta, joka on aika iso määrä, jos merkit eivät olekaan mieluisia.


Nämä kyllä ovat mieluisia ja pääsevät käyttöön. Toiset mustia ja toiset valkoisia. 


Harakkahammashan on tuon meidän pikkumiehen lempinimi. Isosiskon keksimä aikoinaan, vaikkei veljellä silloin vielä hampaita ollutkaan.



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kesätakit


Äiti: "Noniin lapset, nyt äiti ompelee teille uudet kesätakit!"
Prinsessa: "Jaa."
Harakkahammas: ...

Tilasin kankaat. Hain kankaat postista. Esipesin kankaat. Piirsin kaavat. Silitin kankaat. Leikkasin kankaat. Ompelin ensimmäistä takkia noin 3,5 tuntia (jouduin purkamaan useasti). Toisen takin ompelussa meni vajaat 3 tuntia (jouduin purkamaan sitäkin ja vastusti muutenkin).

Äiti: "Noniin lapset, nyt olis teidän uudet takit valmiit!"
Prinsessa: "Miksei oo pinkkiä?"
Harakkahammas: "Olisin halunnut Salama McQueen -takin!"

Äiti: "Sovittakaapa nyt edes, kun äiti on ne ommellut."
Prinsessa: "Onko pakko?"
Harakkahammas: "Mulla oli leikki kesken!"

Äiti: "Puetaanpa nyt takit päälle ja otetaan pari kuvaa! On niin hienot takit!"
Prinsessa: "Onko pakko?"
Harakkahammas: "Saako siitä jonkun palkkion?"





Vaikka vastaanotto ei ollut toivotunlainen, olen silti tyytyväinen. Ompelin elämäni ensimmäiset ulkotakit. Ja ne näyttävät ihan oikeilta takeilta.


Kaavana molemmissa on Against the wind Ottobre-lehdestä nro 1/2013. Prinsessan takki on kokoa 116cm. Kaavaa en muokannut muuten, kuin lisäsin resorit hihansuihin.


Harakkahampaan takki on kokoa 104cm.



Molemmat takit ovat ohutta puuvillaa. Vuorina niissä myös puuvillaa. Kankaat on tilattu Kangastukusta ja rengasvetoketjut Royal-tuotteelta.



Ja vaikkei ollutkaan pinkkiä, eikä Salama McQueenia, niin saatiin me sovituskuviakin.





Vaikuttavat ihan hyviltä loppukesän pihatakeilta. Mukavan ohkaiset takit. Eivätköhän nuo omalla pihalla vältä.

 



Nyt tuli takkien ompeluhimo. Syystakit suunnitteilla. Jos laittaisi vuoriksi fleeceä, olisiko hyvä? Vai pitäisikö laittaa tikkivuori? 


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Siiriä ja Myyryä meillekin

Kun näin ensimmäistä kertaa kuvan Paapiin Anniina Isokankaan suunnittelemasta Siiri ja Myyry-trikoosta, ajattelin, että ehkei tuo ole meidän juttu. Sitten blogeihin alkoi tupsahdella tuosta kankaasta ommeltuja vaatteita ja ihastuin. Minun oli pakko saada meillekin ko. kangasta. Siiriä ja Myyryä on saatavilla kolmessa värissä ja pakkohan meille oli tilata niitä kaikkia :) Kröhöm. Kolmesta metristä kangasta olen urakoinut niin, että jäljelle jäi vain muutama ihan pieni tilkku.



 Molemmille lapsille samistelupaidat mintunvärisestä kankaasta erivärisin tehostein. Ja kas kummaa, näissäkin on nepparit :) Paitojen kaava on Raide ottobresta 6/2012. Harakkahampaalla koko 104cm ja Prinsessalla 116cm.


Prinsessalle vaaleanpunaista tehosteeksi.
 





Harakkahampaan paidassa tehosteena vaaleansinistä.
Välillä on lupa samistella.



Itselleni piti saada toppi harmaasta Siiristä&Myyrystä. Topin kaava on Ottobre 5/2010 -lehdestä Glenda 2-in-1 topin ulompi osa. Sen kummempia mittailematta leikkasin koon 40 helmaa pidennettynä, mutta jouduinkin useamman kerran kursimaan toppia pienemmäksi.


Prinsessa tuumasi, että: "Äiti, jos meinaat laittaa tuon töihin, niin laita siihen joku neuletakki päälle, ettei ne nää että käytät lastenvaatteita!" :)






Harmaasta ja mintusta tuli vielä Prinsessalle hihattomat topit (tai syksyllä aluspaidat) Ottobren ilmaiskaavalla. Näissä koko 110cm.





Harakkahammas sai myös hihattomat paidat samaisella kaavalla. Nämä leikkasin ilman sivusaumanvaroja, enkä pidentänyt helmaa. Vastavat ehkä kokoa 104cm. Tykkään tästä Ottobren kaavasta, kun sen on tarpeeksi slim fit, joten paitaa on helppo pitää toisen paidan alla.


Mimosankeltainen trikoo pääsi myös pitkähihaisiin syksypaitoihin. Näissä on molemmissa kaavana Ottobren Little lamb. Isomman paidan koko on 116cm ja pienemmän 104cm.



Ainoastaan Prinsessa suostui sovituskuvaan. Hihoissa ja helmassa on tarpeeksi mittaa, joten paita mennee koko talven.


Loppukankaasta surauttelin pipoja erilaisilla sisuskankailla. Keltainen etsii luultavasti uuden kodin, mutta muut jäävät lämmittämään oman perheen päitä.



Siiri ja Myyry in action.


Pakko vielä loppuun esitellä, kun kaaaaauuaan hamstraamani Metsolan vihreä apilajoustofrotee muuttui viimein Harakkahampaalle syksypaidaksi. Olen ostanut kankaan vuonna 2010, enkä ole raaskinut sitä leikellä. Nyt oli pakko, kun pituus vieä riitti paidaksi asti. 


Paidassa käytetty Ottobren Little lamb -kaavaa, koko on 104cm. Kaulukseen tein tuollaisen napitushalkion, joka siis oikeasti toimii nepparilla. Poikaparka joutuu käyttämään tätä, eikä Äiti vieläkään osta tähän perheeseen Spiderman tms. -vaatteita.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Sydämiä Prinsessalle

Tämä velourmekko valmistui tilaustyönä Prinsessan omasta aloitteesta. Kävimme Ottobren myymälässä ja neiti näki siellä tämän pinkin sydänvelourin. "Äiti, tuosta kankaasta tulisi minulle lämmin mekko. Käyttäisin sitä varmasti!" Joten velouria lähti mukaan metrin palanen. Olen aiemmin tehnyt vastaavan mekon juuri samanlaisesta sydänvelourista, mutta mangonkeltaisesta. Keltainen ei vain ole meidän Prinsessan suosikkiväri, joten siksi aiempi mekko on jäänyt vähäiselle käytölle.


Mekon kaava on muokattu Ottobren Naali-hupparista, numerosta 4/2010. Kaava on kokoa 104cm, hihoja pidennetty ja helma muutettu hupparista mekoksi. Melko leveää mallia, mutta sopii meidän laihukaiselle hyvin. Neiti käyttää normaalisti kokoa 110/116cm.






Hihoihin tuli ehkä aavistus liikaa pituutta, mutta kylläpä nuo lapset kasvavat.



Huppu vuoritettu pinkki-valkoraidallisella trikoolla, joka myös lähti mukaan Ottobren myymälästä.



Varmasti hyvä ja lämmin vaate syksyksi päiväkotiin. Voi käyttää leggareiden, sukkahousujen tai tavallisten housujen kanssa. Helma on tarpeeksi pitkä, joten peppu pysyy lämpimänä.


"Ja kato Äiti, jos päätä palelee, niin voi panna hupun päähän ja sitten on vähän niinku myyrä!"

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Isältä pojalle

Ompeluharrastuksen myötä kaikkia kangaspaloja katsoo vähän "sillä silmällä". Vanhat vaatteetkin näkee ihan toisella tavalla ja tuntuu, että mitään ei raaskisi heittää pois. Kohta olen kuin oma mummoni, joka on ratkonut kaikki napitkin vanhoista vaatteista irti. "Jos joskus tarvitsee".  :)

Miehellä oli collegetakki, merkkiä Peak Performance. Miehen lempparimerkkiä ja jo hyvin palvellut.

 Mies oli jo heittämässä takkia menemään, sillä siitä oli vetoketju revennyt ja kaulus ihan rispaantunut.


Minä aloin miettiä, että kannattaako noin hyvälaatuista kangasta heittää menemään, sillä siitähän saa vaikka ja mitä. Ja kun vähän mittailin ja leikkelin ja tuumailin ja ompelin ja purin ja ompelin lisää, syntyi siitä Harakkahampaalle hyvä collegetakki kokoa 104cm.

 

Kaava on jostain vanhasta Ottobrestä (en nyt muista mistä). Halusin säilyttää mahdollisimman paljon vanhasta takista, joten tässä vain vetoketju, pieni palanen resoria niskassa ja saumamerkki sekä niskan ompelumerkit ovat uusia. Kaikki muu on purettu vanhasta takista.


Peak Performance -teksti tuli melko ylös, mutta tuskin käyttäjää haittaa.


Vanha helmamerkki ratkottu irti ja ommeltu uuteen helmaan. Saumassa Uniikkikappale -saumamerkki.



Niskassa pala uutta resoria ja kokomerkki. Kaulus oli ennen takin helmakappale.


Kauluksesta tuli aavistuksen avara, mutta tuskinpa pihaleikeissä haittaa. Sovituskuvia ei ole, sillä takki oli käyttäjälleen vielä aika iso.

Syksy lähestyy kovaa vauhtia, joten pitkähihaisia paitoja tarvitaan. Vielä on muutama vastaava paita leikeltynä, odottamassa että joku ompelisi ne. Ensimmäisenä Harakkahampaalle paita keltaisesta kirahvitrikoosta. Paidan kaava on Ottobren Little Lamb ja koko 104cm. Eteen lisätty nepparilista. Rakastan nepparilistoja! Laittaisin jokaiseen paitaan, jos vain kehtaisin. Paidan trikoo ja ruskea resori Kestovaippakaupasta.


Lähikuva neppareista. Niskaan pätkä Homemade-nauhaa ja kokomerkki.


Toisena samalla kaavalla nepparilistainen paita ihanasta palomies-trikoosta.  Tämä trikoo on ostettu Ottobren myymälästä. Sovituskuvat ovat mitä ovat - mallia ei oikein kiinnostanut.



Harakkahampaalla jalassa kierrätysfarkut isänsä vanhoista Pepe jeanseista. Farkut ommeltu aiemmin. "Onko pakko vielä kuvata, mie irvistän!"

Rakastan nepparilistoja! Joko sanoin sen?