sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Pupusukat ja ylläripostia


Prinsessa selaili tulostamiani neuleohjeita ja löysi tämän ohjeen.
"Äiti, tee mulle pupusukat!"
"Eikö ne ole vähän pääsiäissukat? Pääsiäinen meni jo."
Prinsessa käänsi päänsä kallelleen, otti "tyhmä äiti" -ilmeen ja tuumasi:
"Kai ne puput elää muulloinkin kuin pääsiäisenä."

No niin kai ne elävät :)



Ohje oli Dropsin Karisma -langalle ja jotenkin ajattelin, että lanka vastaisi Novitan Nallea. Lähdin tekemään sukkia uudesta Nallen keväänvihreästä sävystä, mutta ensimmäisen varren tehtyäni tajusin, että kirjoneule Nallesta 48:lla silmukalla ei mahdu kyllä lapsenkaan jalkaan. Sovitus osoitti ajatukseni todeksi ja turhan tiukathan ne olivat. Jännä sinänsä, että ohjeessa myös aikuisen koon sukan varsi tehdään 48:lla silmukalla. Yhden kuviokerran leveys on 12 silmukkaa ja en jaksanut alkaa mittailla, että tulisiko sitten liian löysä sukan varsi, 
jos tekisi suoraan Nallesta 60:lla silmukalla.
Otin sitten käyttöön suunnitelma B:n ja vaihdoin langan suosiolla paksumpaan.



Langaksi valikoitui turkoosi seiskaveikka, jota yritin raikastaa valkoisella ja ihanalla sitruunankeltaisella, 
jota minulla oli pieni nöttönen hillottuna jämälankapurkkiin.
Pupujen kasvot on lopuksi tehty silmukoita jäljitellen.


 Kantapää on tavallinen vahvistettu kantapää, kärkeen tein sädekavennuksen. 
Varressa on siis 48 silmukkaa, nilkkaan kavensin neljä silmukkaa ja kiilakavennusten jälkeen teräosassa on 40 silmukkaa.
Jotain muutakin omia sovelluksiani tein ohjeeseen, kuten lähes aina :)
Esimerkiksi alkuperäisessä ohjeessa pupuilla ei ole silmiä, mutta pitihän niille sellaiset tehdä! 


 Malli: Hippity Hoppity
Koko: n. 32
Lanka: Novita 7 veljestä
Langan menekki: 93g
Puikot: 3mm ja 3,5mm cubics


Sny:ni muisti meitä vappuhenkisellä välimuistamisella. Kuoresta löytyi Sny:n piirtämiä värityskuvia, pari säärystinohjetta, ilmapalloja ja kortti.
Kiitos Sny!
Säärystinohjeisiin aion perehtyä heti tilaisuuden tullen.


Sny:n lähettämille synttärilahjapuikoille on hypännyt maaliskuun paketista löytynyt Austermann Step -lanka, josta tulee samasta paketista löytyneellä Zigzagular -ohjeella sukat omiin jalkoihini. Tai ihan ei taaskaan menty ohjeen mukaan, mutta siitä juttua sitten, kun sukat valmistuvat :)




3 kommenttia:

  1. No onpa kyllä kauniit ja hauskat pupusukat!
    Kiva juttu, että kirje löysi perille. Ja hurjan kauniilta näyttää tuo Step, ainakin mun silmääni!
    Toivottavasti uudet puikot luistavat sopivasti ;)
    Toukokuuta tässä jo mietin ja suunnittelen kovasti. Saapas nähdä, mitä sinne keksin.
    Terv. SNYsi12

    VastaaPoista
  2. Oi mahdoton miten suloiset sukat! Tuollaiset täytyy tehdä heti kun uskallan taas puikkoihin tarttua! JA nuo värit! Tosi onnistuneet!
    Kiva ylläri,,,

    VastaaPoista