sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Puhkikuluneita housunpolvia

En tiedä, onko se kaikkien poikien juttu. 
Se, että otetaan vauhtia ja liu'utaan pitkin lattiaa, niin että housuista menee polvet puhki. 
Ja leikitään konttaamalla ja polvillaan, niin että kaikissa housuissa on polven kohdalla reikä.

HarakkaHammas meni yhtenä aamuna päiväkotiin ja palasi sieltä illalla, housunpolvessa viisi reikää!

Tarvitsi siis ommella uusia housuja. 


 Kun kerta hommaan oli ryhtynyt, oli järkevää ommella kerralla neljät housut. 
Kahdet päällimmäiset joustocollegesta ja kahdet alimmaiset velourista.


Joustocollegehousuissa on päälleommellut taskut.
Kaikissa housuissa on resorit lahkeensuissa ja resori ja kuminauha vyötäröllä.
Näihin ei pliis heti reikiä polviin, jooko?


Viime postauksessa  vilahtivat ompelulaneilla ompelemani lasten paidat. 
Paidat ovat olleet niin mieluisia, että en ole saanut niistä parempia kuvia. 
Nyt kuitenkin bongasin ne pyykkinarulta ja nappasin äkkiä kuvat. Ovat siis pidettyjä ja pestyjä ja siksi vähän ryppyisiä.

Paitakankaat ovat tilattu Lieblingsstückelta ja kuten viime vuonna tilaamani kankaat, 
nämäkin vaikuttavat siltä, että tulevat kestämään pitoa ja pesua.





En ole kovin innostunut digiprinteistä, mutta nämä donitsit ja minionit oli pakko tilata.

Laneilla aloitin tämän HarakkaHampaan paidan, mutta en saanut sitä valmiiksi, joten heti seuraavana päivänä kotona surautin sen valmiiksi.



Prinsessalle surautin vielä hihattoman topin, jota voi käyttää niin aluspaitana, kuin jumppatunnilla ja kesälläkin. 
Silitettävistä kokomerkeistä kuuluu kiitos Johannalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti