sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tarveompeluja ja ompeluhaastetta

Prinsessan vaatekaappi on ylitsepursuavainen, mutta kyllä sielläkin on välillä aukkoja. 
Nytkin oli huutava pula erinäisistä vaatekappaleista, joten täytyi sain ommella. 
Ensiksi tarvittiin t-paitoja:






Nämä kaikki kangasherkut löytyivät Lieblingsstückelta. 

Tarvetta oli myös kesätakeille tai sisätakeille, eli sellaisille vaatekappaleille, joita voi käyttää nyt kesällä ulkona ja syksyllä takin alla. 
Ja ehdottomasti ilman huppua!


Tein nämä taas sillä Ottobren Henri-svetaritakin kaavalla. Ovat kokoa 122cm, mutta jotenkin tosi leveitä Prinsessan päällä. 
Neiti ei kuulemma aikonut näitä käyttää, joten se niistä sitten.
Tuo Verson puodin keltainen sydämellinen joustocollege on mun mielestä niiin herkkua! En saanut sitä silloin, kun se tuli myyntiin, mutta löysin onneksi kaksi isoa palaa nyt myöhemmin FB:n kangashamstereista (muistaakseni).

Keltainen sydän huuteli vielä päästäkseen shortseiksi, joten otin esille viime kesän Ottobren ja piirtelin sieltä uudet shortsien kaavat. Halusin näistä kokoa isommat kuin viime vuonna, jotta menee myös ensi kesänä ja piirtelin kokoa 128cm. Mietin ommellessani, että onpa jotenkin reilut. Prinsessahan hukkuu näihin! Kaivoin sitten esille viime vuoden kaavat ja olin silloin sittenkin tehnyt kokoa 116cm, enkä 122cm, kuten luulin. 
No, kaipa se tuo Prinsessakin joskus kasvaa näihin. 
Nyt näyttää lähinnä Pelle Hermannilta :)



Mutta ihanat shortsit silti :)

Osallistuin taas FB:n ompeluryhmän ompeluhaasteeseen ja ylläripussista paljastui iiiiso pala Verson puodin Vapaa kuin taivaan lintu -kangasta
 ja pätkä keltaista pompom-nauhaa. 
Siitä täytyi ommella jotain itselle. Jotain uutta, jotain maxia ja jotain keltaista.

Ompelin tällaisen:


Ajattelin tätä ihan päiväkäyttöön, mutta on sen verran antava tuosta etumuksesta, että ette näe edes sovituskuvaa ;) 
Yöpaitana pääsee kuitenkin käyttöön ja luultavasti teen tällä kaavalla vielä toisen, kunhan keksin, mitä tuolle kaula-aukolle tekisin.
Tässä oli siis maxia mekon pituus, uutta kaava ja keltaista tuo pom pom -nauha, jonka ompelin hiusdonitsiin.






1 kommentti:

  1. Ahkerasti olet ommellut kauniita vaatteita :) Meinaa alkaa itseä harmittamaan kun jätin sittenkin ylläripussukan väliin..

    VastaaPoista