lauantai 10. tammikuuta 2015

Nappilistan ohje


Nappilista vai napitushalkio vai mikä ihme se oikein on? No se, millä minä tykkään piristää noita meidän muksujen paitoja. 
Peruspertsaan sillä saa kivasti ilmettä pienellä vaivalla. Monesti olen kuullut, että onpa vaikeaa, mutta eipä se vain olekaan. 
Tyylejä ja tapoja on varmaan yhtä monta kuin ompelijaakin. Minä teen sen näin:



Leikkaa ensiksi paidan kappaleet. Mikä tahansa perusmallinen tai raglan käy. Minulla tässä oma peruspaidan kaava.  
Leikkaa lisäksi nappilistan kangas. Minulla tässä noin 8x11cm.


Silitä tukikangasta nappilistakappaleen nurjalle puolelle ja lisäksi paidan etukappaleelle ke -kohtaan.


Saumuroi nappilistakappaleen sivureunat ja alareuna.


Sitten pitäisi näyttää tältä.


Laita nappilistakappale paidan etukappaleelle oikeat puolet vastakkain. Merkkaa ke kohta vaikka nupparilla.  
Piirrä viivotinta apuna käyttäen halkion korkuinen viiva pari senttiä ke:sta. 
Tämä on tytön paita, pojan paitaan napitushalkio tehdään peilikuvana.



Ompele suoralla ompeleella läheltä viivaa viivan ympäri (ei tietenkään pääntien puolelta, vaan ainoastaan sivuilta ja pohjasta).


Leikkaa varovasti viivaa pitkin halkio auki. Varo leikkaamasta ommelta.


Itse ompelen aina vahvistusompeleen suoralla aina tässä vaiheessa ensimmäisen ompeleen päälle tai tuohon kapeaan saumanvaraan, jotta halkio kestää paremmin lasten käytössä :)



Sitten näyttää tämmöiseltä epämääräiseltä kasalta ja tekisi mieli heittää ompelus johonkin nurkkaan. Ei, älä tee niin, näin sen kuuluukin mennä :)


Käännä nappilistakappale nurjalle ja silitä. 


 Taita nappilistakappaleen alempi osa kaksinkerroin ja silitä taas.



Ompele sitten suoralla ompeleella nappilistakappaleet paikoilleen. Päällimmäisen osan sivulta etukappaleen puolelta...


Ja alemman osan sivureunasta nurjalta.


Aseta sitten nappilistakappaleet päällekäin ja ompele ne paikoilleen alareunasta. Siinäpä se. Jos haluat käyttää oikeita nappeja, niin kannattaa tehdä päällimmäiseen halkiokappaleeseen napinlävet tässä vaiheessa. On huomattavasti helpompaa niin. Jos haluat käyttää neppareita, kuten minä tässä, niin nepparit voi laittaa vasta lopuksi.



 Ompele paidan olkasaumat.
 Pääntien kanttausta varten, leikkaa resorista kivaa soiroa. Minulla tämän kaitaleen leveys on jotain vähän vajaa 4cm. En koskaan jaksa mitata, leikkaan ihan vaistolla :) Neulaa resorikaitale pääntielle oikeat puolet vastakkain, venytä kaikissa muissa kohdissa voimakkaasti (vaistolla taas), paitsi nappilistan kohdalla. Jätä resorikaitaleen molempiin päihin muutama sentti resoria hännäksi.
Jos käytät peittaria, niin sitten jatko menee jotenkin erilailla, minulla on käytössä vain saumuri ja ompelukone toistaiseksi (vinkki vinkki, rikkaat sukulaiset, kolehtia peitetikkikoneen ostamista varten kerätään :))



Saumuroi resorikaitale pääntielle.



Käännä resori nurjalle, jolloin kantti on kolminkerroin, neulaa ja ompele kaksoisneulalla päältä. Älä venytä enää tässä vaiheessa.


Taita resorin hännät tiukasti nurjalle. 


Ja ompele suoralla pari kertaa edestakaisin kaitaleen päältä. 
Minä ompelen usein siitä kohdasta, missä nappilistan ommelkin on.


Ja tadaa! Valmis! Aikaa tähän menee noin 15min.

Ompele sitten paita kasaan ihan kuten itse parhaaksi näet.


Merkkaa sitten kynällä merkit siihen kohtaan, mihin haluat nepparit. Nepparit tai napit tulevat paidan ke-kohtaan. 
Laita nepparit vasaralla tai pihdeillä paikoilleen...


Pue paita lapsen päälle, kerää "hyvä äiti" -pisteitä ja onnittele itseäsi :)

Pahoittelut epätarkoista kuvista. Tämä ohje on tehty taas ompeluhaasteessa, joten ompeluun, kuvien ottamiseen ja ohjeistuksen tekemiseen oli aikaa vain sen 2h.

8 kommenttia:

  1. Oivoi, tällainen nappilist atuntuu vielä ihan liian suurelta haasteelta! Turvaudun tähän ohjeeseen, kun rohkenen kokeilla! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä ohjeesta! Vaikka onnistuin silti tekemään nappilistan peilikuvana ja jotain muutakin outoa siinä on, mutta päälle päin näyttää kuitenkin hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa :)

    VastaaPoista
  4. Tuleeko nappilista tässä ihan keskelle vai vähän sivuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuo halkio leikataan vähän sivuun, jotta nuo nepparit saadaan siihen ihan keskelle, eli keskietu-kohtaan. Noissa minun kuvissakin on selitetty, miten nuppareilla merkitään se ke-kohta ja halkio piirretään ja leikataan siitä pari senttiä sivuun. Eli nepparit kuuluu ihan keskelle.

      Poista
  5. Kiitos idioottivarmasta ohjeesta, uskalsin ryhtyä nappilistan tekoon ja onnistuin! Ei se täydelinen ole mutta ekakertalaiselle yllättävän siisti. Näitä täytyy tehdä lisää!

    VastaaPoista
  6. Luen ekaa kertaa nappilistan teko-ohjetta, en ole siis ikinä ennen sellaista tehnyt. Tämä sun ohje on niin hyvä että heti aukeni että kuinka se tehdään :D Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli juuri se ohje, jota olen etsinyt. Kiitos selkeästä ohjeesta.

    VastaaPoista