keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Sulle laulan, neiti kesäheinä

On se niin kesäihminen tuo meidän Prinsessa.
 (vaikka kuulemma kevät, syksy ja talvikin ovat mieluisia)

Nauttii siitä, kun ei tarvitse pukea paljoa vaatteita ja kulkee avojaloin pitkin pihoja. Illalla pestään jalkapohjia saippualla ja poimitaan roskia hiuksista, sillä kesällähän voi heittää kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja nurmikolla tai seistä vaikka päällään, jos siltä tuntuu :)



Tämä kangas pyöri mielessäni talvella ja juuri kun aioin sitä tilata mekkoon, se oli loppunut. 
Lähetin epätoivoista sähköpostia Käpyselle ja onnekseni sitä löytyi jostakin varaston kätköistä minulle sopiva palanen.


Mekko on Mekkotehdas-kirjasta Orelma.
 Suunniteltu joustamattomalle kankaalle, mutta toimii myös joustavastakin ommeltuna.  
Olen aiemmin tehnyt yhden mekon tällä samalla kaavalla ja se löytyy täältä.


Trikoista versiota voisi vähän tietenkin kaventaa, jos haluaisi istuvamman, mutta mielestäni tämä mansikkamekko on just hyvä näin.

Vaatteiden ompeleminen Prinsessalle on päivä päivältä helpompaa. 
Tekee vain juuri niin kuin neiti itse haluaa ja niistä kankaista, jotka arvon Prinsessa itse valitsee :)


Näistäkin topeista sain tarkat ohjeet kanttien väristä lähtien.
 Kaavana on Veruschka jostain (en nyt muista mistä) Ottobresta. 



Topit saivat kavereikseen pari alaosaa yhdessä tai erikseen käytettäväksi. 
Hame on vain suorakaide, joka rypytetty resoriin sopivaksi framilonin avulla.



Leggarit ovat tehty Ottobren Hopsis leggareiden kaavalla. Pätkäisin kaavan vain sopivasta kohdasta.

Eiköhän näillä taas pari päivää pärjätä. Vaikka päällään seisten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti