sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Taas yksi takki

Kun on hyvä flow, niin silloin kannattaa mennä virran mukana. Johtuukohan viilenevistä säistä, vai mistä, mutta tällä hetkellä tekee mieli ommella takkeja. Nyt valmistui syystakki melkein viisivuotiaalle pienelle pojalle, jonka toivevärinä on vihreä.


Vanha tuttu kaava, Ottobren Against the wind koossa 110cm. Päällinen oliivinvihreää pilkkupuuvillaa Kangastukusta, sisäpuoli EK:n ohutta vuoritikkiä. Rengasvetoketju ja oliivinvihreä resori Royal-tuotteelta.


Niskaan ompelin reilunkokoisen ripustuslenkin, Harakkahammas-merkin ja tuollaisen "Lahjaksi Sinulle"-merkin. Liukaspintaisen vuoritikin ansiosta takki on pienen miehen helppo pukea ihan itse. Hupun lakisaumaan ompelin koko matkalle heijastintereen tuomaan näkyvyyttä pimeään syksyyn.


Pakettiin lähtee mukaan myös pään lämmitykseen pipo. Pipo on omalla kaavalla saksittu, kuositrikoo KVK:sta, sisällä ruskea velour tuomassa lämpöä. Pipon koko on noin 52cm.

Tämmöinen setti lähtee pian postissa kohti ööö...onkohan se nyt Etelä-Savoa (anteeksi heikko maantieto). Annan palautus- ja vaihto-oikeuden. Jos on liian pienet, niin saa palauttaa ja ompelen uudet :) Toivottavasti ovat sopivat! Oma Prinsessa, joka on ehkä hitusen isompi testasi näitä ja mahtuivat hänelle.
Terkkuja kovasti sille puolelle Suomea!

Olenhan minä muutakin ommellut, mutta mallit eivät ole olleet kovin yhteistyöhaluisia viimeaikoina :) Jotain salaista, Salaiselta kangasystävältä työn alla.

3 kommenttia:

  1. Ai miten kiva takki ja kaunis kangas. Kai minäkin nyt sitten rohkaisen mieleni ja alan tekemään takkia. Mikä siitä sitten tulekaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämmöisen takin ompeluhan on helppoa, tarvitsee vain suoraa ommelta :)

      Poista
  2. Takki on loistava, ja kelit sopii yhteen takin kanssa ihanan onnellisesti juuri näinä päivinä. Tiesitkö että tässä takissa on semmonenkin ominaisuus, että se on paljon helpompi laittaa naulakkoon kuin muut takit ;)? Se on tietty suureksi osaksi psykologista, mutta kyllä tuo suuri ja selkeä ripustuslenkkikin varmaan vähän vaikuttaa.

    Etelä-Savo kiittää!

    VastaaPoista