perjantai 25. lokakuuta 2013

Hello Kitty !

Meille kolahtelee postilaatikkoon säännöllisin väliajoin erään ruotsalaisen vaatemerkin kuvastoja.
 Prinsessa niitä usein selailee ja huudahtelee: "Oi, Äiti, kato, ihana!"

Minä olen tylsä Äiti ja kerron, että nyt ei tilata, on parempi kun Äiti tekee itse. Saadaan parempilaatuisia, kestävämpiä yms. yms. yms.

"Mutta kun se Hello Kitty! Kaikilla muillakin on!"
Onneksi löysin tämän kankaan Veetikistä.
 

Ihan peruspaita Ottobren Little lamb-kaavalla. Valkoinen resorikanttaus, eikä mitään kikkailuja.


Toiseen raglansaumaan pääntielle Hello kitty-nappi koristeeksi.
 Ja kyllä kelpaa. Piti heti saada päälle tarhaan.



Kangasta riitti vielä tupsupipoon. Pipo on vuorattu fleecellä. 
Ihana puuvillatupsu on PaaPiilta
Tupsuja tilasin kunnon värilajitelman, joten tupsupipoja tulossa lisää.

Nyt Prinsessa on onnellinen uusissa vaatteissaan.



tiistai 22. lokakuuta 2013

Pieniä puhdetöitä

Aina ei ole mahdollisuutta ommella isoja ompeluksia. Ei, vaikka kuinka haluaisi. 
Ainoana aikuisena, junalla matkustaessa kahden vilkaan lapsen ja kahden ison matkalaukun kanssa, on pakko jättää ompelukoneet kotiin. 
Me siis käytiin Prinsessan ja Harakkahampaan kanssa minisyyslomaa viettämässä Mummolassa.
 Ja ompelukoneet jäivät kotiin. 
Tekevät kädet eivät kuitenkaan osaa olla aivan toimeettomana.


Sekä Prinsessa, että Äiti saivat viluvarpaita lämmittämään uudet villasukat.

Mummolareissulla vierailin Lasten Metsolassa ja kotiuduin sieltä neljän joustofroteemetrin kanssa.
 Ihania kankaita, joista on suunnitteilla vaikka mitä, mutta niistä myöhemmin lisää. 
Sitten kun on taas aikaa ja halua ommella.

Sukkien neulomisesta seurasi kamala niskajumi ja päänsärky, joten kotiinpaluun jälkeen ei ompelusta tullut mitään. 
Askarreltiin sitten Prinsessan kanssa pimpuloita, pampuloita ja pompuloita.




 Näiden hiuspinnien ja hiusrenksujen kaikki materiaalit on hankittu Nappikauppa Punahilkasta.
 Näitä oli kiva tehdä ja viisivuotias Prinsessakin osasi tehdä, kunhan Äiti vähän auttoi nappiaihion kiinnityksessä ja liimaamisessa.
 Näistä saa kivoja lahjoja esimerkiksi Prinsessan kavereille ja muillekin lahjottaville.

Seuraavana iltana oli pakko ommella vähän, vaikka niskajumi vaivaa edelleen.


Äiti sai tuubihuivin ihanasta sydänjerseystä, josta olen aiemmin ommellut Prinsessalle nämä.
 Kangasta jäi vielä ja nyt kovasti mietinkin, kenelle siitä lopusta tekisin.

maanantai 14. lokakuuta 2013

UFOjen purkua osa 1

Oli aika purkaa ufoja. Ja ei, nyt en puhu mistään mekaanikon hommista, enkä lentäviin lautasiinkaan usko. 
Käsityöpiireissä ufot ovat yhtä kuin unfinished objects, eli keskeneräiset työt.

Ja kröhöm, näitä keskeneräisiähän minulla on vino pino ompeluhuoneen pöydällä. Minulla on tapana leikata kankaita iso kasa ja sitten ommella, kun fiilistä  ja aikaa löytyy. Toisinaan kappaleet ovat leikattuina kröhöm aika kauan. 
Ompelupöydällehän jäi vielä muunmuassa oma t-paita ja Prinsessan kesäleggarit. 
Niitähän varmaan tarvitsee vielä, sillä tänään meille satoi ensimmäisen kerran lunta.

Nämä nyt huuteli minulle kovimmalla äänellä sieltä pinosta, joten oli pakko surruutella.


Harakkahampaalle pitkähihainen paita Jny designin hälytysajoneuvot-trikoosta. Paita on taas Raide Ottobre-lehdestä 6/2012.
 Kangas on ostettu Ottobren myymälästä.



Kauluksessa on pitkästä aikaa ihan perinteinen napitushalkio. 
Kivat autonapit tilasin eBayn kautta ja ne lensivät Suomeen muistaakseni Hong Kongista.




 Prinsessa sai pitkähihaisen paidan Lillestoffin ihanasta Dancing in the rain -trikoosta myöskin Raide-kaavalla. 
Kangas on ostettu Ottobren myymälästä. 
Kaulukseen ompelin napitushalkion ja siihen laitoin pinkit muoviset KAM-nepit.



Tämä paita on Prinsessan itsensä suunnittelema.
 Prinsessa halusi puhvihihat, mustapilkkukankaasta pitkät hihat alle ja rimpsureunan, jonka laiskuuttani ompelin rullapäärmeellä. 
Framilonrypytykset eivät taaskaan onnistuneet ihan niin kuin olisin halunnut.


Prinsessalle kuitenkin kelpaa ja ihan kivalta näyttää päällä. Ei ole ihan peruspertsaa. 
Paita on siis Ottobren Hoops-kaavalla, mutta hihat alla ovat vain jonkun lähimmän pitkähihaisen paidan kaavalla leikelty. 
Kissakangas on Liandloa ja se on ostettu Lasten Taikamaasta. Pilkkutrikoo on KVK:sta.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Kun Äiti syystakin ompeli


 
Pii paa puu, terve lokakuu!
Myrsky riipii lehdet puiston,
viimeisenkin kesämuiston.
Lämmin unohtuu, onhan lokakuu.


Ei, tämä blogi ei ole muuttumassa kokonaan takkiblogiksi, vaikka esittelenkin taas uuden takin. 
Harakkahammas tarvitsi syksyksi vähän lämpimämmän kauppa-/kaupunkitakin, joten sellainenhan täytyi ommella. 
Nämä puuvillatakit ovat mielestäni kivoja ja melko edullisesti saa takin ommeltua uusistakin kankaista. Nämä vain eivät pidä vettä, mutta soveltuvat hyvin kyllä siihen, kun autolla mennään kauppaan tai kauppakeskukseen.


Takin harmaa pallopuuvilla ja sisäpuolen murrettu vaaleanturkoosi fleece ovat hankittu Kangastukusta
Resorit löytyivät resoripinosta, ostopaikkaa en muista ja rengasvetoketju on Royal-tuotteelta.


Kaavana taas Ottobre-lehden 1/2013 Against the wind. Koko 104cm ja muita muutoksia en tehnyt, paitsi lisäsin hihoihin resorit ja pidensin helmaa pari senttiä.


Tässä syy, miksi tykkään niin kovin tästä kaavasta. 
Kaulus ja huppu ovat mukavan suojaavia, kun meikäläisen muksut harvoin suostuvat mitään kaulureita käyttämään.


Takakappaleelta löytyy taas oma merkki ja iso ripustuslenkki, jonka avulla toivon takin löytävän paikkansa mieluummin naulakosta kuin keskeltä eteisen lattiaa :)


Harakkahammas sai kuvauspalkkioksi Hopeatoffeeta.
 Tämä on viides ompelemani takki ja vasta nyt onnistuin ompelemaan takin kokonaan pussiin. Eli hihansuun resoritkin ovat pussissa päällisen ja vuoren välissä niin, että ompeleet eivät näy ulospäin. Aiemmin en ole tuota hihan pussitusta jostain syystä ymmärtänyt, mutta nyt löysin tosi hyvän ompeluohjeen Tosimummon blogista. Kiitoksia vaan Tosimummolle!


Huppuun ompelin heijastinterettä, jotta aina olisi heijastin mukana. Hihoissa on reippaasti pituutta, mutta mahtuupahan vielä keväälläkin.


Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo suojaava kaulus ja huppu. 


Toinen ja viimeinen kuvauspalkkio menossa.


Joten eiköhän tämä kuvaus ollut tässä :)

Vielä olisi kyllä tarkoitus ommella kaksi takkia lapsille ja yksi itselle. 
Näiden ompeluun jää selvästi koukkuun. 
Mutta kun, vielä on testaamatta Thinsulate, vanulevy, antistaattinen vuorikangas, Tinttiina-takin kaava, Sadetakin kaava ja ja ja... Montako takkia voi yksi lapsi tarvita? Sovitaan, että monta :)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sydämiä sydämiä sydämiä

Joskus joku kangas iskee kuin metrinen halko ja sitä on pakko saada!
Tämä sydänjersey oli juuri sellainen. Ihanan hillittyä kaikenkirjavien kankaiden keskelle.
Metrin palanen kotiutui meille Veetikistä
Tilatessani kangasta, tiesin, että haluan ommella siitä jotain Prinsessalle. 
Mietin paitaa, leggareita ja pipoa.
Kun Prinsessa näki kankaan hän huudahti: "Ihana kangas Äiti! Ompele mulle tästä paita, leggarit ja pipo!" :)

Eihän se auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen.



Ensimmäisenä syntyi pipo. Pipo on saksittu sinnepäin, ilman kaavoja. Vuorina vaaleanharmaa fleece. 
Tupsu on tehty ihan perinteisin metodein kahden pahvinpalan päälle. Tupsu on Nallelankaa.


Leggarit ovat Ottobren 6/2012 Ropina-kaavalla. 
Tuli vähän löysät suoraan kaavalla tehtyinä, tai sitten Prinsessan kintut ovat rimppakintut.

Halusin vielä tehdä jonkinlaisen paidan, mutta malli oli aluksi hakusessa. 
"Tee Äiti samanlainen, kuin se aitapaita!", sanoi Prinsessa ja tarkoitti tätä.
 Ja kas vain, hyvä idea! Täytyy kuunnella tietenkin käyttäjän toiveita.


Niinpä leikkasin sitten paidan Ottobren Seesaw-topin kaavalla. Hihat jatkoin pitkiksi. Joku ajatusvirhe kävi leikatessa ja hihoista tuli liian lyhyet, mutta onneksi jatkopala pelasti.


Tarpeeksi röyhelöä, pitsiä ja sydämiä, niin Prinsessa tykkää.


 Itse olisin halunnut ommella helman rullapäärmeellä, mutta Prinsessa halusi tietenkin pitsiä :)




Sydännappi kanttauksessa kruunaa koko komeuden.


Yleensä sitä on kovin kriittinen omia ompeluksia kohtaan, mutta tämä onnistui kyllä. Olen itsekin aivan onnessani tästä paidasta.
 (ja älkää kertoko kenellekään, että oli pakko tilata tätä lisää, jotta saan itsellekin pipon ja tuubihuivin)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Roosa nauha -päivä 4.10.

Tiedätkö mikä on Roosa nauha?
 
Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.

Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!

4.10. on virallinen Roosa nauha -päivä ja olemme keksineet tempauksen jolla keräämme rahaa huutokaupan avulla omaan lahjoituspottiimme!

Ompelemme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä!
 
Sen jälkeen pe aamusta alkaen ne laitetaan Piilon sivulle Huutokauppakansioon josta voit huutaa itsellesi uniikin käsityön!

Huutokauppa on voimassa iltaan klo 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle.


Sen jälkeen huutamasi tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Hyvä mieli tulee jo välittömästä sydämestä.

Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan.Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!

Myytävät tuotteet löytyvät täältä

Tapahtuman sivut löytyvät täältä

Lisätietoa Roosa nauha -kampanjasta löytyy täältä.
 
Minä kannoin korteni kekoon ompelemalla kolme pikaista juttua. Toivon kovasti, että menisivät kaupaksi.
 


Tutulla Hipun ohjeella ompelin meikkipussin ihanasta Robert Kaufmanin puuvillasta.





Nukenvaatesettiin kuuluu kestovaippa, body, puolipotkarit ja käännettävä essumekko. 
Ovat sopivia noin 45 cm nukelle, eli tavalliselle Baby bornille.




Sovituskuva, lainasin vähän Prinsessan Emmaa :)


  

Vauvasetti on kokoa 68cm ja siihen kuuluu ihanan pinkki trikoobody ja pinkit velourhousut. Housujen lahjeresorit ovat käännettävää mallia, joten kasvunvaraa löytyy.
 Nyt kaikki osallistumaan perjantaina huutokauppaan hyvän asian puolesta!